Tanja ja Markus NGGN22-konferenssissa ja MAOL-päivillä

Lokakuun 22 MAOLin päivien yhteydessä pidettiin myös Baltian/Pohjoismaiden GeoGebra -verkoston konferenssin lauantaipäivä. Sen myötä MAOLin päivillä Tanja Wassermair ja Markus Hohenwarter pitivät luennon aiheesta The Future of GeoGebra. Tanja on GeoGebran verkkosivujen kehityspäällikkö ja Markus GeoGebran luoja. Tämä oli Markukselle ensimmäinen kerta Suomessa.

Kerron tässä oman tulkintani siitä mitä muistan heidän esityksestään. Toki juttelimme paljon konferenssin aikana ja sunnuntain viimeinen luenton oli Tanjan ja Markuksen “Question and Answers”. Niinpä lisäilen tähän tarinaan myös tiedonsiruja koko konferenssin ajalta.

Markus Presidenttihotellissa

GeoGebra tänään

Aluksi he kertoivat GeoGebran tilasta tällä hetkellä. GeoGebran kehitystiimiin kuuluu noin 30-40 henkilöä monista eri maista. Ohjelmiston kehitys on tehdään suunnitelmallisesti. GeoGebran ydin on sama kaikilla ohjelmilla, niinpä ytimeen tehdyt muutokset siirtyvät kaikkiin GeoGebran versioihin. Periaatteessa eri GeoGebra appit ovat vain erilaisia käyttöliittymiä varsinaiseen ydinohjelmaan. 

Tanja Wassermair

Perinteiset 5 ja 6 työpöytä versiot tulevat jatkamaan olemassaoloaan. Uudet versiot luotiin, jotta käyttäjän olisi helpompi oppia käyttämään niitä. Tällä hetkellä yksittäisiä appeja ovat GeoGebra Graafinen laskin, 3D, Geometria, CAS. Lähipäivinä julkaistaan Todennäköisyyslaskuri. Paha puute on mielestäni se, että taulukkolaskentaa ei ole uusissa appeissa, sen sijaan esimerkiksi Graafisessa laskimessa on taulukko, jonne voi syöttää lukuja. Taulukon arvoista voi  laskea vaikkapa keskiarvoja, keskihajontoja ja korrelaatioita. Datan tuominen ulkoisista ohjelmista ei toimi leikkaa/liimaa -menetelmällä. Vielä taulukkolaskennan tuottamisesta ei ole tehty päätöstä, mutta uskon, että taulukkolaskenta tai jokin menetelmä, millä mittaustuloksia voi käsitellä tullee lähiaikoina. Aika moni konferenssiin osallistujista halusi perinteistä taulukkolaskentaa. Toki onhan se aina käytettävissä Classic-ohjelmissa.

Muutama viikko sitten syöttökentän automaattinen täyttäminen uusittiin (ei GG 5:ssä). Kun syöttökenttään kirjoittaa kolme ensimmäistä kirjainta komennosta, niin näkyville tulee valikko, josta voi valita haluamansa komennon. Tätä kirjoittaessa huomasin, että nuolinäppäimellä tai tabulaattorilla ei pääse seuraavaan muuttujaan, niinpä laitoin kysymyksen tukeen support@geogebra.org.

Calculator Suite yhdistää uudet apit samantyyppiseksi paketiksi kuin GeoGebra 5:ssä ja 6:ssa. Uutena siellä näkyy Todennäköisyyslaskuri.

GeoGebra AR, Augmented reality tullee sisältymään 3D appiin. Ainakin Suomessa tätä kirjoitettaessa ei AR appia saa ladattua Applen Appstoresta.

Koetila

Koetila, exam Mode, on suunniteltu paperikokeita käyttäville opettajille. Koetilan avulla mobiililaitteen saa lukittua toimimaan ainoastaan GeoGebra-laskimena. Kun oppilas palauttaa kokeen, hän näyttää opelle, että laskin on ollut koetilassa kokeen ajan. 

geogebra.org

GeoGebran materiaalisivuilla on yli 1,5 miljoonaa aktiviteettia. Noin suuri määrä aiheuttaa ongelmia siihen, miten löytää hyviä materiaaleja. Yksi ratkaisu, joka on parhaillaan tekeillä, on että luodaan erilaisia paketteja apeista  jotka sopivat kunkin maan opetussuunnitelmaan. Tällä hetkellä työ on meneilläää eräiden yhdysvaltalaisten osavaltioiden opetussuunnitelmien kanssa. Kun tuo työ on valmis, niin malli on helposti muunneltavissa vaikkapa Suomen opsin sisältöihin.

GeoGebra Classroom

Classroomia ei pidä sekoittaa Google Classroomiin. Classroomissa opettaja voi jakaa haluamansa materiaalin luokkansa kanssa ja seurata reaaliajassa heidän edistymistään. Ennen joulua julkaistaan palaytteenantomekanismi. Sen avulla ope voi antaa palautetta koko ryhmälle tai yksittäiselle oppilaalle. GeoGebra toimii nyt myös Google Classroomin kanssa sujuvasti. Niinpä, jos oppilas on kirjautunut koulun tunnuksilla Google Classroomiin, niin hän ei tarvitse erillisiä tunnuksia GeoGebraan. 

Tulevaisuus

Notes

Interaktiivinen valkotaulu eli Notes valmistuu lähitulevaisuudessa. Sitä voi jo kokeilla osoitteessa https://www.geogebra.org/notes Tällä hetkellä Notesiin voi lisätä muun muassa kuvia, tekstiä, GeoGebra-ikkunoita, taulukoita ääntä, videoita, Graspable Math objekteja ja mindmappeja. Tulevaisuudessa useat käyttäjät voivat kirjoittaa samalle valkotaululle Googlen Miron tapaan.

Solver

Solverappin avulla on tarkoitus auttaa oppilasta löytämään apua ongelman ratkaisuun. Kun oppilas jää jumiin tai tekee virheitä tehtävän ratkaisussa, niin Solver pyrkii tekoälynsä avulla auttamaan ratkaisussa. Solverille on tarkoitus myös opettaa millä tavalla missäkin maassa erilaisia ongelmia on tapana ratkaista. Niinpä Yhdysvaltalainen oppilas saa erilaisia ohjeita kuin suomalainen oppilas.

OER hankkeita

OER tarkoittaa Open Educational Resources. OER-hankkeissa opettajat tuottavat opetusmateriaalia vaikkapa jonkin maan tietyn vuosiluokan tai kurssin historian opetukseen. Esimerkkeinä Tanja ja Markus mainitsivat Espanjasta MatesGG:n https://intef.es/recursos-educativos/recursos-para-el-aprendizaje-en-linea/matesgg/ ja Itävallasta Flinkin https://www.geogebra.org/flink

Python

Minulle itselleni tärkein esimerkki oli, kun Markus näytti linkin https://test.geogebra.org/~mike/skulpt/skulptGGB.html Kyseinen materiaali on pääohjelmoija Michael Borcherdsin pikainen testi siitä, miten saada Python (tai joku muu kieli) toimimaan GeoGebran kanssa. Ainakin minulle tuo esimerkki synnytti muurahaisia aivoihini.

YTL:n Thomas Vikberg ja Markus

Uutislehti

Kirjaudu sivulle https://share.hsforms.com/12KJsNRfoRLCxcEhZNdGAlA5cscs niin saat uutislehden, joka kertoo uusimmat GeoGebra uutiset.

linkkejä

Kuvia

Konferenssisivut

Espoo/Mikkeli loka/marras työpajat

Mikkeli 6.11.17

Kiitokset mikkeliläisille kutsusta ja osallistumisesta :o)

Mikkelissä oli paikalla 7 aiheesta kiinnostunutta peruskoulun opettajaa. Kolmen tunnin työpajassa opiskeltiin GeoGebraa ja keskusteltiin paljon siitä, miten matikan opetus muuttuu digitalisaation myötä. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta kun käytin koulutuksessa ChromeBookeja ja GeoGebera 6-versiota. Hyvinhän tuo onnistui.

Kolme tuntia putkeen on hieman liian pitkä aika opiskelua/opetusta, huomasin työpajan jälkeen, että takki oli aika tyhjä.

 

Espoo 28.10.17

Kiitokset espoolaisille opettajille GeoGebra työpajoihin osallistumisesta.

Ensimmäinen työpaja (alkeet) ei mielestäni toiminut kovin hyvin, koska opettajana sallin erilaisten versioiden käytön työpajassa. Ei se onnistu oppilaiden kanssa normaaleilla oppitunneilla oppilaidenkaan kanssa, miten se sitten voisi onnistua opettajienkoulutuksessakaan. Taas opin kantapään kautta.

Tilasto- ja syventävä osuus onnisti mielestäni paremmin, ainakin yleisössä oli paljon hymyileviä kasvoja vaikka oltiinkin pakolla KIKYilemässä :o)

Antakaa palautetta kommentoimalla tai sähköpostitse m miukumauku hyl.fi.

Linkit tarinaan

Google Slides [korjasin Sheetsin Slidesiksi]

 

Taulukkalaskentaan pari taulukkoa

Excel tuotti nuo 2 desimaalia, mutta ovathan ne lukuja.

Ikä Yhteensä Yhteensä
1917,00 2016,00
  0–  4 361200,00 287537,00
  5–  9 372300,00 308897,00
10–14 348300,00 297744,00
15–19 314000,00 298664,00
20–24 261800,00 335040,00
25–29 232800,00 347839,00
30–34 219500,00 356563,00
35–39 190400,00 346604,00
40–44 174400,00 324746,00
45–49 145100,00 339818,00
50–54 122900,00 372735,00
55–59 114000,00 365424,00
60–64 94700,00 371711,00
65–69 77800,00 375219,00
70–74 54100,00 274915,00
75–79 32700,00 211742,00
80–84 13400,00 145222,00
85–89 4200,00 95460,00
90–94 700,00 38716,00
95–99 7886,00
100– 815,00
Yhteensä 3134300,00 5503297,00

luokan oppilaiden pituus ja kengän koko, lähde on jostain koneeni syövereistä

pituus (cm) kenkä
118 26
120 26
121 26
121 27
122 29
123 29
123 29
123 28
123 29
124 29
125 28
125 29
125 28
125 29
126 29
126 29
126 29
127 29
127 29
128 30
129 30
129 30
129 30
129 30
129 30
129 30
130 30
130 30
130 30
131 30
132 30
132 31
134 30
134 30
135 32
135 32
135 31
137 33
138 30
138 31